Purjehdussesonkimme
alkaa jo ennen vappua ja päättyy lokakuun lopussa.
Laivan vanha lastiruuma on haluttu säilyttää alkuperäisen
luonteensa mukaisena yhtenäisenä tilana - samalla on
saavutettu todella tilavat sisätilat suurellekin
seurueelle. Alukseen mahtuu 65 vierasta ruokailemaan tai
palaveeraamaan samanaikaisesti ja retkimajoituksen voimme
tarjota 20 - 30 vieraalle. Vaihtoehtoisesti järjestämme
majoituksen saaristohotellissa, mökkikylässä tai
esimerkiksi vanhalla merivartioasemalla.
Tule
purjehtimaan, juhlimaan, tekemään töitä, nauttimaan
saariston herkuista ja elämästä aidolla purjelaivalla.
Tai järjestä oikea regatta - useammalla laivalla
tunnelma tiivistyy ja voimme järjestää tapahtumia jopa
sadoille vieraille yhtä aikaa.
Catering-palvelumme
on tunnettu paitsi saaristoherkuistaan ennen kaikkea
vaativien edustustilaisuuksien osaamisestaan.
Jo
pelkkä merellä olo on seikkailu, mutta ohjelmapalvelumme
järjestää halutessanne myös merellistä ohjelmaa -
koulutusta, leikkimielisiä kilpailuja, esiintyjiä,
musiikkia…
Voit
vuokrata laivan käyttöösi useiksi päiviksi tai
muutamaksi tunniksi. Kotisatamamme on Helsingin
Halkolaiturissa, mutta purjehdimme toki kaikkialla
rannikolla ja pohjoisella Itämerellä.
* purjelaiva tai useita
* catering-palvelut maissa ja merellä
* ohjelmaa ja aktiviteetteja
* purjehduskohteita ja saaristo-ohjelmia
* saaristohuvilat ja -hotellit, rantasaunat, saariseikkailut,
majakat, kalastajakylät
* teemailtoja, rantanuotioita, grillijuhlia, musiikkia, esiintyjiä
* koulutus- ja kehittämisohjelmat
* asusteet, varusteet ja tarvikkeet
* majoitus
* maa- ja lentokuljetukset
* tapahtumatuotantopalvelu
Helpoimmin ja edullisimmin voit valita tarpeisiisi sopivan purjehduksen valmiista ehdotuksistamme, mutta mielihyvin järjestämme räätälöiden tapahtuman juuri sinun tarpeisiisi.