. Kolmen eri valtakunnan isännöimä sotilasaika on takana ja tänään historiallinen Suomenlinna on maailmankin mittakaavassa ainutlaatuinen ympäristö edustustilaisuuksille, juhlille, asiakastapahtumille, kokouksille ja kongresseille, yrityksille, yksityisille ja ryhmille.

Vietetään todelliset Suomenlinnan Pidot, Upseerijuhlat tai tutustutaan holveihin ja tunneleihin Ruotusotamiesten seurassa.

Ehkäpä Suomenlinnan kievari 1799 kutsuu vieraansa iloiseen illanviettoon. Hevoskyytejä, teatteriseurueita, musikantteja, tykinlaukauksia, veneen tervaus.

Posetiivi laulaa, kalastaja kaupittelee saalistaan ja piikatyttö vokottelee sotapoikia. Musiikkia, tarinoita ja tapahtumia yli 250 vuoden ajalta löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Itse koettavaksi tai esitettäväksi. Juhlan aiheeksi tai illan ratoksi. Koulutus- tai kehittämistilaisuuden sisällöksi tai kongressin lounastauon teemaksi.

Teemme tiedolla, taidolla ja tunteella tilaisuuksia ja tapahtumia Suomen hienoimmassa kulttuuriympäristössä. Ohjelman ohella vastaamme tilaisuutesi suunnittelusta ja toteutuksesta kokonaisuudessaan aina tavoitteista lähtien ja päätyen tiloihin, tarjoiluun, kuljetuksiin, järjestelyihin ja tuhansiin muihin yksityiskohtiin.

Ohjelmapalvelut Suomenlinnassa

  • ohjelmalliset tutustumiskierrokset
  • aktiviteetit, kisat ja kilpailut
  • telakkakierrokset
  • laivatyöpajat Jahti Alman kunnostuskeskuksessa
  • esiintyjät, trubaduurit, muusikot, orkesterit

Juhlat ja kokoukset Suomenlinnassa

  • suunnittelu, tilat, ravintolat, tekniikka, ohjelma, tarjoilut ja tuotanto

Catering-palvelut Suomenlinnassa

  • Suomenlinnan Pidot
  • historialliset menut
  • tarjoilut retkieväistä valtiovierailuihin

Pyydä ehdotus tilaisuutesi toteutuksesta tästä!

.



Suomenlinnan Ohjelmapalvelu Oy
Kallvikintie 1, 009880 Helsinki
Puhelin (09) 759 7900
Fax (09) 3434 0050
E-mail ohjelmapalvelu@saaristomaailma.fi