Söderskärin majakka on avattu

Söderskärin majakka seisoo jylhänä avomeren äärellä Porvoon ja Helsingin puolivälissä. Saarella toimiva luonnon-
tutkimusasema on kerännyt arvokasta tietoa merilinnuista jo vuosikymmenten ajan ja nytkin luonnonsuojelualueella sijaitseva saari on suljettuna lintujen arimman pesimäkauden ajan. Yleisölle saari aukeaa elokuussa, mutta valvot-
tujen ryhmien vierailu majakalla on sallittu rajoitetusti toukokuun lopulta alkaen.

Kätevimmin majakalle pääsee nopeilla RIB-veneillämme, mutta toki käytettävissä on moottoriveneitä, vesibusseja tai vaikkapa purjelaiva. Veneretkeen on syytä varata aikaa muutama tunti. Paikan päällä pääsette kiipeämään tornin huipulle 40 metrin korkeuteen ja tutustumaan majakan historiaan ja saaren tarinoihin. Kahvitauolla nautitaan eväskorin antimia. Majakassa toimii myös pieni majakkakauppa, josta voi hankkia vaikkapa muiston majakkavierailusta.

Majakkaretkeen on kätevä yhdistää kokouspäivä esimerkiksi saaristohuvila Villa Andaniassa tai Villingin kartanossa. Ehkäpä palaatte vesiltä illaksi ranta-
saunaan ja nauttimaan saaristolaisillallisen takkatulen ääressä.

Majakkaretket ovat hieno elämys myös syksyllä kesäkauden jälkeen. Silloin saaristo loistaa ruskan väreissä ja todella hienoa on kokea saaristo ensilumien jälkeen – usein hienoimmat majakkaretket on tehty joulukuun alkupuolella ja sesonki jatkuu aina jäiden tuloon asti. Retkelle puemme ja varustamme jokaisen osallistujan lämpimästi ja mukavasti kaikkiin mahdollisiin säihin.

Söderskärin majakka jäi aikanaan autioksi ja sitä uhkasi paha rapistuminen, kunnes muutama vuosi sitten sen osti kaksi yksityis-
henkilöä aloittaen kunnostusprojektin majakan palauttamiseksi entiseen loistoonsa. Paitsi että vierailulla pääset tutustumaan projektin etene-
miseen, olet mukana tukemassa kulttuurihistoriallisesti merkittävää työtä.

Kerro toiveesi, niin saat meiltä ideoita tai valmiin ehdotuksen tilaisuutesi toteuttamisesta. Pyydä tarjous majakkaretkerstäsi tästä!

Lisätietoa majakkaretkistä.
Lisätietoa saariston venesfareista.
Söderskärin majakan kotisivut löydät tästä.

Kaljaasi Inga-Lill

Takaisin etusivulle

Mikäli et halua tiedotteita jatkossa lähetä viesti alla olevalla sähköpostiosoitteella.

HELSINGIN SAARISTOLAIVAT OSAKEYHTIÖ

Kallvikintie 1, 00980 Helsinki | ohjelmapalvelu@saaristomaailma.fi | www.merihelsinki.net

Uutiskirje heinäkuu 2007
TIETOSIVUT
Söderskärin majakka

Kokoukset
Asiakastilaisuudet
Yritysvieraat
Tapahtumat
Juhlat
Purjealukset
Saaristoalukset
Veneet
Rantasaunat
Majakat
Huvilat ja kartanot
Tarjoilut
Ohjelmat
Tuotantopalvelut



Yhdellä kontaktilla
kaikki palvelut
soita (09) 3434 000.

merihelsinki.net

Etusivu


merihelsinki.net
Yritystilaisuutesi merellä ja saaristossa